Siniparta

Olipa kerran mahtava valtakunta, jota hallitsi Kuningas Sinipartana tunnettu hallitsija. Hän oli suurikokoinen ja ylväs mies, joka oli saanut nimensä sinisestä parrastaan. Hänen valtakuntansa oli rakennettu vuosien raskaalla työllä ja verellä. Nykyään se olikin suuri ja vauras. Sen rajat olivat tarkasti vartioidut, hyvien kauppareittien myötä kulta ja hopea virtasivat sinne ja lämpimät kesät toivat runsaita satoja.

Valtakunnassa kuitenkin oltiin huolissaan yhdestä asiasta: Siniparralta puuttui perillinen. Tämän vaimo oli menehtynyt aikoja sitten, eikä kuningas ollut löytänyt uutta puolisoa. Hän oli tästä usein murheissaan ja hyvin surullinen. Siniparta järjesti usein suuria juhlia linnassaan, joihin hän kutsui paljon kuninkaallisia ja tarkkaili näiden keskuudesta vaimoa itselleen. Hän myös teki pitkiä matkoja ja etsi hyvää puolisoa. Vuodesta toiseen Siniparta kuitenkin eli yksinään. Pian hänen ympärilleen alkoi kertyä suuria paineita jälkikasvusta ja perillisestä. Kuinka valtakunta tulisi toimeen ilman Suuren Rakentajan perillistä? Kuinka surullinen ja masentunut kuningas voisi hallita valtakuntaa?

Eräänä päivänä kuitenkin tapahtui jotain: Siniparta oli pitkällä matkalla naapuroivissa valtakunnissa ja tällä matkalla hän tapasi sievän ja kohteliaan prinsessan. Siniparta kiinnitti huomiota tämän huolehtivaisuuteen, lämminhenkisyyteen ja rehelliseen luonteeseen. Täten hän pyysi nuorta prinsessaa puolisokseen ja mukaan valtakuntaansa. Prinsessaa kauhistutti ajatus jättää kotinsa taakseen, mutta toisaalta hän oli kuullut paljon hyvää Siniparran kotimaasta ja häntä kiehtoi miehestä liikkuvat tarinat ja huhut. Ja niin hän suostui pyyntöön.

Pian vietettiin Siniparran ja tämän uuden kuningattaren häitä. Kansa oli tyytyväinen kuninkaan pitkään etsimään puolisoon ja kaikki rakastivat kuningatarta. Siniparta jakoi kaiken vaimonsa kanssa ja antoi hänelle kaiken, mitä uusi vaimonsa pyysi. Kuningatar menetti pian koti-ikävänsä ja huomasi viihtyvänsä uudessa linnassaan. Hän rakastui Siniparran hyväsydämisyyteen ja ystävälliseen olemukseen.

Häiden jälkeen Siniparta esitteli puolisolleen linnaansa, heidän yhteistä kotiaan. Hän näytti näköalat kaikista torneista, vei tämän linnan puutarhoihin ja lopulta syvälle maan alle kammioihin. Täällä viileiden käytävien sokkelossa hän näytti suuren, raudalla vahvistetun oven ja sanoi: ”Tämä on nyt linnasi ja kaikki täällä on sinun, paitsi tuo huone. Lupaa minulle, ettet ikinä mene ilman lupaa tuohon huoneeseen.”

Nuori kuningatar lupasi miehelleen asian ja unohti nopeasti koko huoneen.

Heidän rakkaus kasvoi vahvaksi ja syväksi. Kuninkaan murheet kaikkosivat tämän mielestään ja hän rakennutti valtakuntaansa puolisonsa nimeen ja antoi tälle lahjaksi silkkiä, samettia ja koruja mielin määrin. Nuoren kuningattaren elämä oli onnellista ja hänellä oli kaikkea, mistä saattoi vain kuvitella ja hän eli onnellisena puolisonsa vierellä ja koko valtakunta hurrasi näiden nimeä.

Pian kuitenkin kuningatar huomasi miettivänsä tuota syvyyksissä olevaa huonetta ja mitä sen takana mahtoi olla. Hän peitti mielenkiintoaan muihin arkisiin asioihin. Hän teki hyväntekeväisyyttä, kestitsi vieraita ja kiersi paljon kansan parissa. Nämä työt saivat hänet unohtamaan Oven. Mutta aina illalla hän alkoi miettiä sitä. Siniparta oli rakentanut patsailla koristettuja puutarhoja vaimonsa kunniaksi ja sisustanut tälle suurimmasta tornista valtavan kammarin tämän käyttöön. Nämä lahjat ja teot saivat kuningattaren onnelliseksi, mutta silti näitä ylellisyyksiä enemmän häntä kiehtoi tuo kellarissa oleva, homeinen, kylmä ja hämärä Ovi ja sen takana oleva huone.

Eräänä päivänä kuningas sanoi: ”Rakas vaimoni, joudun lähteä turvaamaan rajojamme. Jätän sinut pitämään huolta linnastamme. Ota tämä avainnippu, sen hallitsija hallitsee tätä linnaa, sillä siinä ovat kaikki avaimet kaikkiin lukkoihin täällä. Palaan, kun tehtäväni on suoritettu. Hyvästi, aarteeni!” Ja niin kuningas ratsasti joukkoineen taivaanrantaan ja kuningatar jäi yksin porteille, avainnippu kädessään.

Kuningatar laittoi avaimet pois silmistään ja yritti unohtaa mitä niillä voisi tehdä. Hän koetti saada ajatuksensa laittautumalla kauneimpiin koruihin ja vaatteisiin, joita hänen puolisonsa oli tälle usein antanut lahjaksi. Hän yritti nauttia puutarhasta tai vierailla rakastavan kansan parissa. Hän haaveili kuinka saisi lapsen ja mahtavan jälkeläisen rakkaansa kanssa. Mikään näistä ei auttanut tämän polttavaa mielenkiintoa ja kuningattarella oli vaikeuksia nukkua. Kun hän sai vihdoin nukahti, näki hän unia tuosta Ovesta, kuinka se kutsui häntä. Päivisin avainnippu tuntui painavalta ja se suorastaan vaati kuningatarta menemästä Oven luo.

Lopulta kuningatar ei enää kestänyt. Hän ajatteli, että voisi vain kurkata sisään, eikä kukaan tietäisi. Avioparin täytyy jakaa kaikki asiat. Hänen jos kenen kuuluu tietää huoneen salaisuus. Hän voisi vain nopeasti vilkaista Ovesta. Kukaan tuskin huomaisi hänen poissaoloaan. Kyllä, hän voisi selvittää tämän pienen mysteerin ja jatkaa elämäänsä ilman tätä piinaa. Hänen täytyisi selvittää tämä asia. Sehän oli tarkemmin ajateltuna petos ja loukkaus häntä, rakastavaa ja uskollista vaimoa kohtaan!

Samantien hän asteli pitkät portaat linnan alle ja soihdun kalpean valon johdattamana vaelsi Oven luokse. Hän mietti vielä hetken, mutta veti avainnipun esiin ja suurella avaimella käänsi Oven raskasta lukkoa. Hän kiskoi kaikilla voimilla vanhan oven auki ja astui kylmään, pimeään huoneeseen. Soihtu valaisi samantien kaiken ja kauhukseen kuningatar huomasi, että lattia oli täynnä kuivunutta verta. Pienen kammion katossa roikkui vahvoilla ketjuilla koukkuja ja koukkuihin oli ripustettu kuolleita naisia. Nämä riippuivat kalpeina ja valkoisina, kuin posliiniset teatterinuket koukuissaan. Jokaisen kädessä oli vasemmassa nimettömässä samanlainen sormus kuin hänellä.

Samassa kuningatar huomasi, että ovella seisoi joku. Se oli Siniparta. Hän oli pettynyt ja vihainen: ”Rikoit lupauksesi ja tulit tänne silti. Miksi? Sinulla oli kokonainen maailma, mutta silti petit tämän ainoan pyyntöni. Sinun piti olla erilainen, mutta olet näköjään samanlainen kuin kaikki nämä muutkin.”

Kauhistunut kuningatar makasi veren tahrimalla lattialla kauhuissaan ja sai lopulta avattua suunsa. Hän ei kuitenkaan koskaan ehtinyt pyytää anteeksi, kun Siniparta astui ovesta sisään ja veti sen voimalla perässään kiinni.

Sen pituinen se.