Pähkinänsärkijä ja Rottien Kuningatar

Olipa kerran joulu kaukaisessa kreivikunnassa. Tämän kreivikunnan palatsissa oli jouluaattona tärkeät valmistelut meneillään: Linnaa hallitsi Kreivitär ja hän oli päättänyt pitää suuren jouluaterian uskollisille liittolaisilleen ja ystävilleen. Lahjoja kannettiin valtavat määrät sisään, ruokapöytää koristeltiin kullalla ja havuilla ja keittiössä loihdittiin herkkuja, kuin huomista ei olisikaan!

Kreivitär oli ottamassa vieraitaan vastaan koreassa asussaan. Hän oli pukeutunut mustaan ja kultaiseen suureen mekkoon, joka oli kiristetty vyötärön kohdalta ja sen helmoja kannattelivat suuret vanteet. Kokonaisuus oli koristeltu runsaasti pitsillä ja ruseteilla. Hänen puuteroidut hiukset olivat laitettu korkeaan ja mahtipontiseen kampaukseen, ja sen huipulla seilasi pienoismalli sirosta fregatista. Hänen kasvoillaan oli räikeää poskipunaa ja hänen huulillaan sivaus kirkasta huulipunaa. Kreivitär näytti suuren linnansa porteilla posliininukelta.

Vaikka Kreivittärellä oli paljon vieraita ja uskollisia tukijoita, oli hän oikeastaan hyvin yksinäinen. Hän olikin erakko luonteeltaan ja aina tottunut olemaan yksinään. Eivät hänen vieraansa olleet hänen ystäviään muuta kuin rahan, vallan, suojelun ja julkisuuden takia. Täten kaikki viralliset juhlat ja tilaisuudet muuttuivat aina piinaaviksi ja väsyttäviksi. Loppujen lopuksi ne vain korostivat hänen yksineloaan, kuin olisivat täyttäneet sitä. Hänestä usein tuntui, ettei hän oikein sovi tähän maailmaan. Yksin olisi parempi olla ja tehdä omankaltaisensa pieni maailma hänen ympärilleen!

Vieraat saapuivat ja illallinen lopulta alkoi. Kreivitär sai loputtomasti kehuja, onnentoivotuksia ja hymyjä, mutta tunsi niiden onttouden ja sisällään hänen tyhjiönsä vain kasvoi. Kreivittärelle annettu lahjojen vuori oli suunnaton. Hänen palvelijansa availivat kauniita paketteja, joista paljastui toistaan kummallisempia leluja ja nukkeja. "Nyt sinun ei tarvitse olla enää yksin, vaan sinulla on täällä aina ystäviä. He pitävät sinusta huolta!". Kreivittären vieraat sanoivat hänelle hymyillen. Tämä toivotus ei tosin ollut yhtään lämmin, vaan enemmänkin pelottava ja salaperäinen.

Lopulta juhlat alkoivat loppua ja vieraat yksi toisensa jälkeen poistuivat linnasta. Kreivitär jäi aivan yksin suureen, ylenpaattisen koristeltuun linnaansa. Hänen palvelusväki korjasi juhlapöydän ja vetäytyi omiin tiloihinsa syömään ylimääräiset herkut ja pitämään omaa juhlaansa.

Kreivitär katseli valtavaa juhlasalia, jossa joulukuusi kohosi suuriin korkeuksiin. Kuusen alla nuket ja lelut olivat huolellisessa järjestyksessä, kuin jokin kunniavartiosto tai suuri perhepotretti. Ne olivat kauniita ja niiden kasvot olivat maalattu koristeellisiksi. Niiden keskellä oli valtava pähkinänsärkijä univormussaan ja maalattuine kasvoineen. Se irvisti suurine leukoineen ja sen elottomat silmät tuijottivat eteen. Kreivitär katseli tätä silmiin ja mietti, että oliko hänkin vain osa tuota makaaberia valtavan suurta turhan tavaran määrää? Kaunis nukke, joka toimii vain koristeena tässä elämässä ja maailmassa.

Hän tyhjensi nopeasti yhden viinilasin, naurahti ajatuksilleen ja lopulta vetäytyi nukkumaan kammariinsa. Väsyneenä päivän juhlista ja seurustelusta hän vaipui nopeasti uneen.

Keskellä yötä Kreivitär säpsähti hereille, eikä saanut enää unta. Hän nousi vuoteestaan ja huomasi, että yön aikana oli satanut valtavasti lunta. Kuu ja tähdet valaisivat valkoista hankea ja koko maailma tuntui hohtavan ja uinuvan hiljaisuudessa. Hän vetäisi pitkän aamutakkinsa päälle ja laittoi sirot korolliset kenkänsä jalkaan ja lähti kulkemaan autioilla käytävillä.

Kreivitär käveli hämärän palatsinsa läpi. Kaikki nukkuivat ja kaikkialla olevat joulukoristeet vain kimalsivat yössä. Hän näki hohtoa suuresta juhlasalista ja astui sisään. Täällä häntä odotti yllätys: Suuren ja valtavan, koristeista hohtavan kuusen alla kaikki lelut ja nuket olivat heränneet eloon! Ne katsoivat elottomilla silmillä häntä ja kävelivät mekaanisesti tämän ympärille ja sanoivat kikattavilla ja aavemaisilla äänillään: "Miellyttävää, että liityit seuraamme. Me pidämme sinusta huolta, olethan sinä yksi meistä. Saat olla kauniiden tavaroiden ympärillä ja pääset olemaan myös itsekkin sellainen!". 
Kreivitär oli kauhuissaan, mutta ei päässyt piirin keskeltä pakoon. Lelut ja nuket olivat kasvaneet kokoaan ja niiden kovat ja kylmät kourat, suut ja aseet näyttivät vaarallisilta. Ne voisivat helposti joukolla tarttua hänestä kiinni ja yhdellä vedolla katkaista hänen niskansa. Tai ehkä ne ensiksi murtaisivat luita yksitellen, kunnes murskaisivat tämän lopullisesti kuin pähkinän!

Lelujen keskeltä nousi itse Pähkinänsärkijä. Sen kammottava, suuria hampaita täynnä oleva suu liikkui: "Liity meihin! Meidän kanssa sinulla ei ole ikinä yksinäinen olo, saati ikävää. Sinusta tulee rinnalleni kaunis nukke, joka pysyy ikuisesti nättinä, nuorena. Ihostasi tulee posliinia, etkä tunne enää ikinä kipua, iloa tai surua. Sinulla ei ole enää mitään heikkouksia!".

Valtava Pähkinänsärkijä ojensi kätensä ja Kreivitär kauhusta järkyttyneenä, ei osannut muuta, kuin ojentaa oman kätensä. Mutta samassa salin toisesta päästä kuului huuto: "Hulluus loppukoot!". Saliin tulvi sisään suuri rottien joukko. Nenkin olivat isoja ja valtavia, kuten lelut. Niitä oli niin monta, että salin kauniit vaaleat seinät peittyivät mustaan turkkiin, josta pisti esiin lukuisia kiiluvia silmiä, hampaita ja kynsiä. Rottien seasta astui esiin suuri, tummaturkkinen rotta. Se oli vahva, jäntevä ja sen päässä oli kultainen kruunu ja olalla punainen, pitkä viitta. Sen pitkä siimahäntä seurasi arvokkaasti tämän nopeita askeleita. Se avasi teräviä hampaita täynnä olevan kitansa: "Väistykää tieltämme, koneiden armeija ja jättäkää tuo neito rauhaan! Edes hän ei ole ansainnut samaa kohtaloa kuin te!".

Pähkinänsärkijä nauroi valtavalla suullaan: "Väärin! Sotilaani! Murskatkaa nämä tuholaiset ja ottakaa tuo tyttö meille! Hyökätkää!".

Syntyi suuri taistelu rottien ja lelujen välille. Koko juhlasali muuttui kaaokseksi ja suureksi sekasorroksi. Kaiken tämän keskellä Kreivitär seisoi hädissään ja toimettomana. Hän yritti löytää aukon taistelusta, pakoreitin. Ja huomasi rottien ja lelujen keskellä pienen väylän, jota pitkin hän voisi päästä turvaan. Hän nousi pystyyn ja koitti livahtaa pois juhlasalista, mutta samassa jokin tarttui häneen kiinni ja hän kaatui maahan. Kreivitär katsoi taakseen ja kauhukseen huomasi itse Pähkinänsärkijän haukanneen hänen pitkää aamutakkiaan ja louskuttavan suurilla leuoillaan sitä lisää. Hän vetäytyi takkinsa mukana lähemmäs ja lähemmäs Pähkinänsärkijän murskaavaa suuta. Hän yritti epätoivoisesti rimpuilla pois takistaan, mutta se oli vetäytynyt niin tiukaksi, ettei hän päässyt siitä irti. Äkkiä hän otti korkokenkänsä jalasta ja heitti sen Pähkinänsärkijän suuhun. Korkokenkä rutistui kasaan, mutta se jätti Pähkinänsärkijän leuat auki ja Kreivitär sai vedettyä samettisen takinliepeen pois. Samassa Rottakuningas hyökkäsi hämmentyneen Pähkinänsärkijän kimppuun ja löi sen sen maahan.

Rottakuningas riensi heti auttamaan pelokasta Kreivitärtä ja nosti hänet maasta. Kreivitär halasi pelastajaansa ja tunsi pehmeän turkin ihollaan. Turkki tuoksui villille luonnolle. Rottakuningas oli Kreivitärtä paljon kookkaampi ja korkeampi ja hän tunsi vahvojen käsien laskeutuvan hänen olkapäilleen. Rottakuningas katsoi häntä salaperäisillä silmillään ja hänen hymynsä paljasti suuren rivin kauniita, valkoisia teräviä hampaita. Vaikka kaiken tämän olisi pitänyt järkyttää Kreivitärtä, hän tunsi olonsa huumaantuneeksi ja valloitetuksi. Rottakuningatar kuiskasi tämän korvaan: "Täällä ei ole turvallista, minä näytän sinulle todellisen maailman, pieni nukketyttöni!".

Rottakuningas heitti suuren viittansa heidän päälleen ja pimeys valtasi Kreivittären. Kun samassa taas viitta nousi, huomasi hän olevansa valkoisessa maailmassa, joka oli rakennettu makeisista. Maa oli hienoa tomusokeria, puut olivat nekkuja ja makeisia, talot ja linnat piparkakkua. Kaikki nämä oli koristeltua ja kuorrutettua. Mutta jokin pisti silmään, kaikkea oli nakerrettu ja syöty ja piparkakkutalojen seinissä oli valtavia reikiä. Ne olivat itseasiassa raunioita. Rottia vilisi kaikkialla.

Rottakuningas tarttui neitoaan kädestä ja johdatti tätä tämän oudon maailman halki: "Katso kultaseni, tälläinen on meidän maailmamme. Näetkö kuinka onttoja kauniitkin piparkakkutalot lopulta ovat? Mutta tämä on hyvin erilainen kuin koneiden ja posliinin tyhjä ja kylmä maailma!". Rottakuningas vei Kreivitärtä läpi nekkumetsien ja auttoi hänet korkealle sokerikukkulalle. Kreivitär oli vallan ihmeissään, mutta tunsi olonsa turvalliseksi ja lämpimäksi. Hän ihaili kaunista kuningasta ja tämän viisaita sanojaan: "Ymmärrätkö kuningattareni, että me olemme olleet ihmistä ennen ja tulemme olemaan ihmisen jälkeen. Tavara ja kulta eivät määrää meitä! Jos haluat, tule tähän maailmaan! Täällä kaikki ovat helpompaa ja myös yksinkertaisempaa! Täällä on lämpöä ja meitä on suuri perhe. Täältä löydät myös rakkautta, jos tulet minun valtiattareksi!".

Ja niin Kreivitär suostui Rottakuninkaan pyyntöön vailla hetkenkään mietintää! Samassa rotat pukivat hänet hentoon valkoiseen mekkoon ja pieneen sievään helmistä koristeltuun tiaraan. Kaikki rotat kerääntyivät Rottakuninkaan johdolla hänen ympärilleen katsomaan ja ihailemaan, kuinka Sokerikukkulan uusi haltijatar, tuleva rottien kuningatar tanssi heille.

Kreivitär heräsi koristellun kuusen alta omasta juhlasalissaan. Hän katseli hämmästyneenä ympärilleensä. Kaikkialla oli rauhallista ja hiljaista. Oli kaunis joulupäivän aamu ja koko sali kylpi talviauringossa. Koristeet, lahjat, lelut ja kaikki olivat paikoillaan ja hiljaa. Mutta hänen vieressään oli pieni, yllättävän kesy rotta, joka nakersi maahan pudonnutta piparkakkua.

Kreivitär nousi istumaan lattialle ja mietti suuria kokemuksiaan. Samassa hän huomasi päässään olevan kauniin helmitiaran. Kreivitär otti rotan kainaloonsa, sipsutteli makuukammariin ja he menivät nukkumaan rauhaisaan, syvään uneen.

Entäs Pähkinänsärkijä? Sen Kreivitär käski paketoida kauniisti ja lähettää pahimmalle vihatulleen.