Kauneimman kukan nimi

Olipa kerran kaukaisessa valtakunnassa ylväs ja upea kuningatar, joka oli kuitenkin kauhean yksinäinen, surullinen ja häntä paleli kaiken aikaa.

Hän kulki usein syvällä metsässä vaipuneena omiin synkkiin ajatuksiinsa, kunnes eräänä päivänä hän löysi pieneltä aukiolta jotain erikoista. Se oli kaunis kukka. Tämä hento kasvi oli niin ainutlaatuinen, harvinainen ja ihmeellinen, ettei sen kuvailuun riittänyt kuningattarella sanoja.

Tämän kasvin läheisyydessä kuninagatar tunsi olonsa vihdoin lämpimäksi ja hän saattoi ihailla sitä monia päiviä.

Kuningatar oli tottunut saamaan aina kaiken haluamansa, mutta nyt hän tajusi ettei voisi koskaan väkisin siirtää kukkaa palatsiinsa. Hän tiesi että se kärsisi ja tuskin menestyisi vieraassa paikassa. Sen sijaan kuningatar rakennutti kasvin ympärille kauniin puutarhan marmoripatsaineen ja rautaisine portteineen. Tätä puutarhaa vartioivat hänen kaartinsa sotilaat päivin ja öin. Kuningatar kävi usein katsomassa puutarhansa keskellä olevaa ihmettä ja tällöin kaikki hänen murheensa katosivat.

Kuningatar kutsui maailman kolkista tietäjiä ja noitia tunnistamaan kasvia, mutta kukaan ei ikinä ollut nähnyt niin harvinaista kasvia. Täten kuningatar sai itse nimetä tämän kasvin ja valtakunnassa alkoi liikkua huhu tästä ihmeellisestä kukasta, joka oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen jopa heidän hallitsijattareen.

Kuningatar oli kuitenkin kaikki aurinkoiset ja sateiset päivät onnellinen hoitaessaan ja ihaillessaan kukkaansa.

Mutta niin ajat kuluivat ja valtakunnat nousivat ja luhistuivat. Nummet värjäytyivät karmiininpunaiseksi ja taivaat muuttuivat täyteen synkkiä pilviä. Kuten kaikki asiat maailmassa, myös kuningatar ja kaunein kukka katosivat aikaan. Heidän puutarhansa autioitui ja kasvoi villiksi. Köynökset valtasivat uljaat patsaat ja polkujen kivilaattojen välistä alkoi kasvaa rikkaruohoa.

Useita vuosia myöhemmin metsien vaeltajat ja samoojat saattoivat joskus löytää tämän paikan ja levähtää hetken sen suojassa. Tällöin he muistivat tarinan kuningattaresta ja tämän ihmeellisestä kukasta.

Ja niin he molemmat jäivät elämään ikuisesti Kauneimman kukan nimessä.

Sen pituinen se.